Selkämeren kansallispuisto ja Rauman saaristoRauman edustalla Selkämeren kansallispuistossa on kapea ulkosaaristo, jonka saaret ovat lähes puuttomia tai täysin puuttomia. Rannalla voi kasvaa katajikkoa, tyrnipensaikkoa ja joitakin pihlajia, koivuja ja leppiä. Ulkosaaristo on merilinnuille tärkeä saaristo. Siellä tiheät katajikot ja matalat rantojen poukamat tarjoavat suojaisia pesäpaikkoja linnuille. Haahka on yleisin laji ulkosaarilla, mutta lajistoon kuuluvat myös merihanhi, ristisorsa, lapasotka ja merikihu. Kahlaajatkin levähtävät muuton aikana matalille rannoille. Lähde: www.luontoon.fi/selkameri Rauman saaristoon pääsee tutustumaan mukavasti melontaretkellä. Saaristo on paikoitellen erittäin suojainen, joten aloitteijakin voi rohkeasti lähteä melontaretkelle. Selkämeren kansallispuiston ulkosaaristoonkin pääsee meloen, mutta se vaatii jo vähän enemmän melontakokemusta. Nurmeksen pohjoiskärjen kautta voi edetä rantoja pitkin Bokreivin saarille. Toki saaret ovat varsin kivikkoisia ja rantautuminen hieman haastavaa. Jos majoittua haluaa, parasta on rantautua Nurmeksen länsi-rannalle, siellä esimerkiksi Pihluksen hiekkaranta tarjoaa majoittumiseen hyvän teltta-alustan. Järjestämme Rauman saaristoon melontaretkiä sekä Nurmekseen melonta/patikointi retkiä sekä melontavaelluskursseja. Vuokraamme myös kajakkeja Raumalla, kuljetamme kajakit mihin tahansa lähtöpisteeseen Raumalla. Katso lisää: Linkki Raumanmeren melontakarttaan: www.rauma.fi/wp-content/uploads/2019/01/ Raumanmeri_1_2019.pdf | Kuvia Rauman saaristosta |